Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella sny kevät 2015 merkityt tekstit.

viimeinen sny paketti ja elämän uusia tuulia.

Sain kuin sainkin ukkokullan eilen puhuttua ympäri ja että kauppareissulla haettaisi viimeinen sny paketti. Paketista oaljastuikin kaikkea kivaa, taas kerran! 4kerää lankaa ( tuosta elegantista tulee varmasti ihana pipo!) pikkukeristä syntyy varmasti junasukkia ja lana grossin aijon käyttää aivan omiin sukkiin! Hiuksiin laitettava kukkakoriste pääsee roomaan ja tuo vartalonkuorinta aine pääsee illalla testiin, aivan ihanan hunajainen tuoksu! Myönnän, että repesin tuolle neulo julkkis kirjalle. Selasin sen pikasesti läpi, ja pakkohan tuommoinen on tehdä! Parini oli tämän kevään mehtäemäntä, iso ja ihana kiitos kaikesta! Syksyllä aivan varmasti pääsee viime paketin vironvilla puikoille, ja sitä ihanaa sukkalankaakin olen jo hipelöinyt ja saanut kerittyäkin. Kiitos tuhannesti! Ja sitten. Viime postauksessa ilmoittelinkin, että olen laittanut unelmia eteenpäin. Tänään sain postissa ilo uutisen, ja syksyllä pääsen opiskelemaan! 10vuotta kokin hommia takana ja nyt vaihtuu ala ...

snyn toukokuun paketti

Paketti oli jo eilen tullut postiin, mutten laiskana jaksanut lähteä kaupungista asti pyörällä hakemaan. Paketista löytyikin kaikkea kivaa, taas kerran. Paketista löytyi ihanaa viron villaa. Josta aion tehdä sen huivin, jonka ohjeen sain ( näköjään ohje jäänyt kuvassa tuonne kirjan alle!) en vain enään töitten jälkeen jaksanut ruveta kerimään lankaa rullalle, joten se jää johonkin toiseen päivään. Kirppari löytönä snyni oli löytänyt tulevalle tädille ( Myönnän, että löysin tuon oma koppa blogin vasta muutama päivä sitten. Liityin myös lukijaksi. Ja oli erittäin lähellä, etten tilannut tuota kirjaa jo itse. Kiitos! Kirjasta inspiroituneena kaivoinkin virkkuukoukun ja fabelia sohvalle ( ihankuntässäsohvallaeiolismuutenkinliikaalankaa) ja rupesin virkkaamaan, mitäpä muuta kuin ympyrää ;) saa nähdä, mitä tästä tulee, mutta sen tiedän, etten sen kummemmin ajatellut seurailla kirjan ohjeita, vaan tästä tulee jotain ihan muuta. Okeu, kyllä mulla on pieni kutina, mutä tästä tulee, m...

virkattu vauvan peitto

Musta on tulossa taas heinäkuussa pienen ja suloisen vauvelin täti. Saim salaiselta neuleystävältäni maaliskuun paketissa ihanaa Teeteen helmeä, joka on 100% merino villaa. Mietin pitkään, mitä langasta tekisin ja aloitinkin kirjoneule sukkia, kun päätinkin, että tuleva pikkuinen saa siitä super pehmeän vaunupeiton ja isompana se sopii vaikka nukke leikkeihin. Lanka: Teetee Helmi vaalean keltainen ja liila Koukku: 3mm Langankulutus: 84g Malli: Isoäidinneliö Koko: 52cm x 52cm En voi kuin vielä kerran kiittää sny pariani ihanasta langasta. Tätä tulen kyllä ostamaan itsekkin. ja kuten aikaisemmasta kuvasta näkee, lankaa jäi vielä ylikin. Vauvan töppöset ajattelin ainakin vielä tähän kaveriksi tehdä.

salaisen neuleystävän huhtikuun paketti

On se aika kuusta taas, kun sny paketin saa hakea postista! Olen saanut nyt 2 aivan ihanaa pakettia! Kiitos! Aivan ihanaa lankaa, joista varmaankin syntyy jotkut ihanat sukat! Sukkia nyt niin paljon kesken, että ei ainakaan ihan vielä pääse puikoille. Rakastuin. Kynsikkäisiin. Ihanat. Kiitos! Kissat saivat kuvasta poiketen 2pkt noita herkkutikkuja. Ensimmäinen paketti meni samoin tein susien suuhun. Sopivasti unohdinkin ostaa kahviservettejä viikonlopuksi, kun synttäri kahveja keittelen. Rakastan marimekon servettejä ja muutakin. Kaikin puolin täydellinen paketti. Kiitos taas miljoonasti!

Ihan vaan perussukat ja sny kevät ensimmäinen muistaminen

Jos jotain keskeneräistä saa valmiiksi, niin silloinhan saa aloittaa jotain uutta vaikka olis monta työtä muutenkin kesken? Kyllä Saa! Mulla on jo jokusen viikon ollut ensimmäisen sukan varsi näistä valmiina, mutta nyt vasta sain puikoilta pois. Eihän näissä mennyt kun muutama tunteroinen kun sain nää siyten valmiiksi, lopultakin. Kiva tehdä välillä ihan vaan perus sukat! Lanka: novitan suomalainen sukkalanka puikot: 3mm langankulutus: 96g koko: 40 Malli: resori 3oikein 1nurin Lisäksi Sny kevät pyörähti käyntiin ensimmäisen kortin muodossa! Tätä on odotettu! Kortti pääsikin jääkaapin ovea koristamaan.