Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella koukussa merkityt tekstit.

kille kilpikonna

Muistin kerrankin hakia vanua,että saan tämän kauan kahdessa osassa olevan afrikankukka kilpikonnan vihdoin valmiiksi. Luokkansa kaunein hän ei ole, mutta ensimmäinen. Killen selässä keskellä on myös elämäni ensimmmäinen afrikankukka. Aloitin killen teon jo viime kesäkuussa. Vanun puute sekä en meinannut monen yrityksenkään jälkeen saada killeä nätisti kasaan, veivät killen keskeneräisten koriin, josta sen eilen illalla löysin. Nyt kille saa viettää aikaa mun neulonta ja virkkaus maskottina. Lanka: jämäkorin löytöjä. Mm. Novita nalle, gjestal maija Koukku: 3mm muistaakseni Langankulutus: 117g Malli omasta päästä. Pohjaksi virkkasin yhden ison afrikankukan.

virkatut tiskirätit

Puikoilla on kesken miljoona sukkaa ja muuta käsityötä, mutta yleensä töitten jälkeen tekee mieli virkkailla jotain pientä. Nyt on kyytiä saanut bambulanka varastot. Näitä syntyy soppelisti yksi illassa jos vain jaksaa hetken istua ja värkkäillä. Joulumyyjäisiinkin sitten varasin sen pöydän tänään ja muutama jouluinenkin riepu on varmaan vielä virkkailtava. Suunnitelmissa on myös näihin etiketit, mutta muutama askartelu juttu on vielä kaupasta haettava. Lanka: blend bamboo Koukku: 2,5mm ja osassa 3mm Langankulutus: 8 rätissä yhteensä 178g Näihin on saanut myös upotettua mukavasti ne pienimmätkin bambun jämät. Ja aina kun yksi kerä onkin loppunut, niin ottanut vain seuraavan värin kehiin!

virkattu tabletti pussukka

Oon nyt innostunut virkkailemaan noita vetoketjupussukoita. Näppäränä tyttönä värkkäilin myös tabletille pussin. Kiva ja nopea välityö joululahja puuhastelujen keskellä. Muutenkin on jo nyt hirveä jouluhässäkkä päällä. Tekis mieli käydä ostamassa keittiöön uudet jouluverhot, kaivaa kyntteliköt ikkunoihin ja tehdä luumutorttuja ja glögiä, mutta kai se kuukaus olis ainakin vielä maltettava! Lankesin kyllä jo yhteen joululehteen ja joululahjatkin alkavat valtaamaan puikkot  Lanka: novita kaisla Langankulutus: 79g Koukku: 3,5mm Muuta: 30cm vetoketju Pussukka on meidän taloudessa välttämätön, varsinkin Pörri kissa on jäänyt koukkuun tabletilla pelattaviin kissa peleihin...

virkatut vetoketju pussukat kuvallisin ohjein

Löysin Facebookin jostain virkkaus ryhmästä helpon ohjeen virkattujen vetoketjupussukoiden tekemiseen. Ei kun kaupasta hakemaan vetoketjuja (ja tulihan niitä tilattua ebaystakin vielä astetta isompi satsi!). Näitä on super kiva ja nopea virkkailla ja vain mielikuvitus on rajana! Ensimmäinen pussukka ei ole oikein julkaisu kelponen, virkkasin pinnan väärin päin ja verrattuna muihin pussukoihin, käden jälki on kauhian löysää. Mutta vihaan purkamista, joten se jää omille meikeille pussukaksi. Työkaverille meikkipussukka, lankana puro batik Mua voi ohjeen julkaisija vedellä hihasta, mutta kirjoittelen ohjeen myös tänne omaan blogiin. Pistele neulalla vetoketjuun pistot. Jos teet pistokset kovin harvaan, vetoketju kääntyy virkatessa. Virkkaa jokaiseen pistoon yksi silmukka, paitsi vetoketjun kulmiin yhteen silmukkaan 2. Tee näin noin 3-7kerrosta. Jatka virkkailua halutun kokoiseksi, KÄÄNNÄ TYÖ JA AVAA VETOKETJU, virkkaa pussin pohja kiinni molemmista reunoista. Pä...

maailman helpoimmat villaliivit

Facen eräässä käsityöryhmässä, oli aivan ihana hippiliivi. Olihan mun pakko tehdä itsellenikin, kaksin kappalein! Lanka: 6säikeiset regian jämäkerät Koukku: 5,5mm Langankulutus: 340g Malli: isoäidinneliö käsi aukoilla ja hupulla Koko:l/xl Muuta: liikuteltava nappi Aloitus: 29.6 valmis 10.7 Kyjy2015 työ11  Lanka: novita rose Koukku: 5,5mm Langankulutus: 176g Koko: l/xl Malli: isoäidinneliö käsiaukoilla Muuta: liikuteltava nappi Aloitus: 3.7 valmis 10.7 kyjytyö12 Muutaman työvaihe kuvan tajusin ottaa hihojen teosta, sekä tarkempia kuvia liikuteltavista napeista. Kuviakin oli vaikea ottaa päällä, mutta tässäpä muutama.

isoäidinneliö peitto, vaihteeksi!

Oon nyt jo pikkuhiljaa kyllästynyt näihin neliöihin. Pikkuhiljaa on kuiten ketettävä tekemään keskeneräiset työt pois. Peitossa on vain 6 palaa, ja ei olis huvittanut tehdä viimeistä kolmea palasta ollenkaan. Lopoutulos kummiskin oli ihan kiva, ja peitto muuttaa joko ystävän tai pikkusiskon olohuoneeseen. Lanka: jämäkorin aarteita eri paksuisina, taikasolmu tekniikalla Koukku: 3,5mm Langankulutus: 538g Mitat: 122cm x 75cm Pahoittelen huonoja kuvia!

vapaa viikonloppu!

Johan se oli taas työntäyteinen 7päivän työputki takana ja nyt saa viettää vapaan viikonlopun anoppilassa. Olen nyt joka ilta ruvennut käymään lenkillä, pakko saada edes jokunen kilo pois heinäkuun rooman reissua ajatellen. Käsityötkin on nyt hetkeksi jäänyt, äsken kaivoin ystävän häälahjaan langat, virkkuukoukun ja valtasin sohvan. Noita isoäidinneliötä on lähiviikkoina tullut tehtyä taas niin paljon, että rupeaa tulemaan jo korvista ulos, mutta muutama keskeneräinen peitto on pakko saada valmiiksi.

torkkupeitto yhdestä isoäidinneliöstä

Jämälanka loota onkin taas pikkuisen kevyempi. Tähän upposikin kaikki pikkuruiset jämäkerät ja mikä parasta, vain viimeinen lanka pääteltävää! Tämä on ollut työn alla, kun en ole keksinyt muutakaan puuhailtavaa. Lanka: 7veikka, regia, janne ym Koukku: 4mm Langankulutus: 616g Malli: isoäidinneliö Koko: 110cm x 110cm Yhdistin taikasolmulla, linkistä youtuben ohje videoon  klik