Siirry pääsisältöön

Salaista postia.

Toukokuu on jo yli puolen välin, mihin tää aika oikeen rientää??
Uudessa duunissakin jo kuukausi oltu, aika erilaista hommaa,kun mitä yleensä tehnyt.
Oulussa ollut nyt aivan mahtavat säät ja urheiltua on tullut lenkkeilyn ja pyöräilyn merkeissä, repäisin ja ostin itselleni uuden pyöränkin, jolla on helppo taittaa 7km työmatka. Yhteensä matkaa tulee semmoinen 14-16km, riippuu käynkö salilla töitten jälkeen.
Nyt on pakko myöntää, että olin aika pettynyt avatessani paketin. Luulin että huhtikuun runsas paketti oli samalla synttärilahja, mutta kortissa kirjoitit että ne hygieniatuotteet olisi unohtunut synttärilahja. Frosti on itselle uusi lanka, mitä nyt hipelöinyt sitä joskus lankamaailmassa. Ihanat värit, mutta noilla jämäkerillä en tee mitään. Myönnän itsekkin laittavani omista varastoista lankaa kiertoon, mutten sentään jämäkeriä kehtaa laittaa. Niitä löytyy joka neulojalta tarpeeksi omistakin takaa.
Sukat olivat aivan ihanat ja sopivat, kiitos niistä! Ja ihan mun värisetkin.
Toivoisin pariltani vähän edes viitseliäisyyttä paketin kasaamisessa, tuli aika tyhjä olo, jos näin voi sanoa.


Kommentit

  1. Anteeksi. Olen todella pahoillani.
    Kirjoitin, että ne sukat on unohtunut synttärilahja. Käytin niiden tekemiseen kyllä aikaa, koska tuollaisen Ninan pitsisukat eivät ole ihan ominta aluettani. Lisäksi tarkoitus oli laittaa sinulle oikea synttärilahja tässä kuussa, kun olin laittanut päivämäärän kalenteriin väärälle kuukaudalle. En nyt uskalla laittaa mitään, koska tuskin osaisin tarpeeksi vaativaa lahjaa keksiä.
    Ne pienet ajattelin pieniksi tuliaisiksi kuukauden teeman mukaan. Ilmeisesti pystyynkuollut ajatus. Kuukauden teema oli minulle hankala. Olin saanut käsityksen, että et halua mitään pikkutavaraa. Varmaan ymmärsin väärin.
    Kokonaisia keriä oli sentään neljä. Ajattelin, että 200 g lankaa , koskan ihan ok. Ne jämät laitoin ajatuksella, että haluat ehkä tehdä raitoja tai vastaavaa. Nolo ajatus, tietenkin. Ei ollut tarkoitus antaa mielikuvaa, että pitäisin sinua jonain jätelankakorina.
    Kieltämättä tämä oli pienempi paketti kuin aiemmat, mutta syynä oli se yllätykseksi tarkoitettu kuukausi liian myöhään tuleva paketti.
    Valitettavasti joudut ottamaan minulta vielä yhden paketin vastaan. Olisin tosi iloinen, jos vaikka emon kautta kertoisit selkeästi, millaista pakettia toivot, mitä siihen haluat. Minä en uskalla enää luottaa arvostelukykyyni.
    Sen verran puollustan itseäni, että parhaani mukaan olen yrittänyt täyttää toiveitasi. Kadun noita kolmea pientä lankanyttystä syvästi.

    VastaaPoista
  2. Nyt on molemmat saaneet kertoa omat mielipiteet ja toivon, että pidetään nettietiketti mielessä, ettei loukata toista tietoisesti. Parisi selitti nyt hyvin, miksi on jämäkerät yms ja kertoi, että on kyllä ajatusta käyttänyt, mutta ei näköjään niin hyvin, kuin olisi tarvinnut.
    Elämässä on meistä jokaisella kiireitä ja aina ei voi onnistua. Kauniit sukat, varsinkin, kun tiedän, ettei parillesi ole tyypillistä pitsisukkia neuloa.

    Aina kuitenkin saa palautetta antaa ja pitääkin. Eihän sitä toinen toisen ajatuksia osaa lukea. Tarkemmin varmaan olisi pitänyt pakettia avata.

    VastaaPoista
  3. Ihanat sukat, parisi on panostanut joka silmukkaan, hienoa! Jämälangoista sanoisin, että minulle on joka metri lankaa aina yhtä arvokasta. Sinuna laittaisin jämät kiertoon, virkaten ne vaikka kukiksi, patalapuksi tai antaen jollekulle toiselle käytettäväksi ellet tee niistä raitoja. Parisi ei huomannut , että kaikille ei jämät kelpaa eli niille ei ole käyttöä. Onneksi sai 4 kerää kaunista lankaa! Hyvää kesätuulen kuisketta ja iloa arkeen teille molemmille!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommenttisi piristää päivääni

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Super helpot huovutetut tossut ohjeen kera

Tulevan joulun joulumyyjäis valmistelut on aloitettava jo hyvissä ajoin. Näitä syntyy töiden jälkeen pari päivässä melkeinpä ja ovat mukavaa töllön katselu puuhailuakin. Ohjetta olen soveltanut Novitan ohjeesta sekä silmukkamäärien myös mallin suhteen ja tällä ohjeella osaa kuka vain neuloa lämpimät tossut! Koko: 39-40, 36-37, 34-35 Kun aloitat silmukoiden luomisen niin jätä n. 40cm pätkä lankaa kantapään yhteen ompeluun!! Luo 6mm pyöröpuikolle (48, 44, 40) silmukkaa ja neulo tasona 16cm, 15cm, 14cm. Jaa sen jälkeen työ sukkapuikoille tasaisesta ja ala neulomaan pyöröneuleena 14,5cm, 14cm, 12cm Aloita sitten kavennukset ja kavenna joka kerroksella puikkojen viimeiset silmukat yhteen. Katkaise langan pää ja päättele. Ompele aloitus langalla kantapää kiinni. Täytä sukka muovipussilla ja laita 60asteeseen pyykkikoneeseen yhden pyyhkeen ym kanssa.  Muotoile kosteana!! Tossut voi koristella kukkasin, neulahuovuttamalla tai pohjaan voi laittaa

almamummon kantapää kuvallisilla ohjeilla

Päätin vielä illan päälle kirjoitella almamummon kantapäästä ohjeen kuvien kera. Kysykää ihmeessä jos kysymyksiä tulee. Itselläni on silmukoita puikoilla 12\puikko (48silmukkaa yhteensä) ja kantapään teen 1 ja 2 puikoille. Neulo 1 puikolta 4 puikolle puolet 1 puikon silmukoista. Itselle jää nyt 1 puikolle 6 silmukkaa. Nosta ensimmäinen silmukka neulomatta ja neulo ne 6 silmukkaa. Neulo 2 puikolta 6 silmukkaa ja nosta 3 puikolle ylimääräiset silmukat. Nyt 1 puikolla pitäisi olla 12 silmukkaa ja 3 ja 4 puikolla 18 silmukkaa. Neulo 24krs (12kertaa edestakaisin) ja jaa silmukat kahdelle puikolle, 6 siilmukkaa per puikko Poimi sitten 12 reunasilmukkaa ja siirrä 3puikolta 6 ylimääräistä silmukkaa kantalappu puikolle niin että päälle jääville puikoille jää 12 silmukkaa ja kantalappu puikoilla on 24 silmukkaa. Neulo ensimmäinen kerros ( kantalappupuikot 24 silmukkaa!) takareunasta. Aloita sitten kavennukset joka kerroksella. Ensimmäisellä puikolla 2 viimeistä

kaaripitsi sukat ohjeen kera

Kaaripitsi on ollut jo kauan omalla to do listalla ja muutama ilta sitten sainkin nämä puikoille. Kiva, nopea ja nätti malli ja itsellä langaksi valikoitui mahdollisimman neutraali seiskaveikka. Omaan jalkaan pikkuisen isot, joten lahjalaatikkoon menevät odotteöemaan oikeita jalkoja.  Lanka: 7veljestä väri nro 060 Puikot: 3mm Langankulutus: 108g Koko 40 Kaaripitsin ohje: Ohje on jaollinen 9 silmukalla, loin puikoille 18, 9, 18, 9 silmukkaa ja yhdistin pyöröksi. Varo ettei työ kierry. 1krs. 2nurin, lk, 5oikein, 2oikein yhteen 2krs. 2nurin, 1oik, lk, 4oik, 2oikein yhteen 3krs. 2nurin, 2oik, lk, 3oik, 2oikein yhteen 4krs. 2nurin, 3oik, lk, 2oik, 2oikein yhteenn 5krs. 2nurin, 4oikein, lk, 1oik, 2oikein yhteen Toista näitä kerroksia halutun varren verran. Omissa sulissa on 9mallikertaa. Ole tarkkana 1puikoin kierroksen alun kanssa, 1puikko vaihtaa työn efetessä paikkaa!