Siirry pääsisältöön

lokakuun sny paketti ja omia shoppailuja

Lokakuun sny paketin hainkin jo eilen postista. Töissä jo avasinkin sen eilen, mutta tänään vasta jaksoin kuvata.


Paketista paljastui kolme kerää janne lankaa, itsetehtynä (?) Puikkojen koti pussukka, iso pussillinen dumleja, pyöröpuikot, käsirasva (puuttuu kuvasta, pääsi heti käyttöön!! Musta on tullut ihan hirveä jalka- ja käsirasvan lotraaja!!), pieniä paperi ruusuja sekä sukka ohje, joka on ollutkin jo muutaman vuoden to do listalla, mutta mitä en ole saanut hankituksi!
Tuon oranssin jannen koitan saada puikoille piakkoin, malliksi tosin saattaa valikoitua joko piirakat tai kerttu sukat.


Olen nyt hurahtanut totaallisesti virkkaamiseen ja pussukoita syntyykin yksi illassa. Kävin hakemassa pikkuisen täydennystä varastoihin, puuvillaa löytyy niin vähän tästä mökistä. Myönnän tilaamani jättisatsin vetoketjuja jo ebaysta, mutta niillä voi mennä kuukauskin, ennen postilootaan kolahtamista! Lisäksi löysin alekorista noita lukkosysteemejä, niin pitäähän niitäkin testailla, miten onnistuu.


Kiitosta snyylleni kivasta paketista! Tämä akka lösähtää nyt sohvan nurkkaan, kaivaa virkkuukoukun ja dumlepussin (maltoin olla eilen avaamatta!) Ja nautin viikon ainoasta vapaa päivästä!

Kommentit

Lähetä kommentti

Kommenttisi piristää päivääni

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Super helpot huovutetut tossut ohjeen kera

Tulevan joulun joulumyyjäis valmistelut on aloitettava jo hyvissä ajoin. Näitä syntyy töiden jälkeen pari päivässä melkeinpä ja ovat mukavaa töllön katselu puuhailuakin. Ohjetta olen soveltanut Novitan ohjeesta sekä silmukkamäärien myös mallin suhteen ja tällä ohjeella osaa kuka vain neuloa lämpimät tossut! Koko: 39-40, 36-37, 34-35 Kun aloitat silmukoiden luomisen niin jätä n. 40cm pätkä lankaa kantapään yhteen ompeluun!! Luo 6mm pyöröpuikolle (48, 44, 40) silmukkaa ja neulo tasona 16cm, 15cm, 14cm. Jaa sen jälkeen työ sukkapuikoille tasaisesta ja ala neulomaan pyöröneuleena 14,5cm, 14cm, 12cm Aloita sitten kavennukset ja kavenna joka kerroksella puikkojen viimeiset silmukat yhteen. Katkaise langan pää ja päättele. Ompele aloitus langalla kantapää kiinni. Täytä sukka muovipussilla ja laita 60asteeseen pyykkikoneeseen yhden pyyhkeen ym kanssa.  Muotoile kosteana!! Tossut voi koristella kukkasin, neulahuovuttamalla tai pohjaan voi laittaa

almamummon kantapää kuvallisilla ohjeilla

Päätin vielä illan päälle kirjoitella almamummon kantapäästä ohjeen kuvien kera. Kysykää ihmeessä jos kysymyksiä tulee. Itselläni on silmukoita puikoilla 12\puikko (48silmukkaa yhteensä) ja kantapään teen 1 ja 2 puikoille. Neulo 1 puikolta 4 puikolle puolet 1 puikon silmukoista. Itselle jää nyt 1 puikolle 6 silmukkaa. Nosta ensimmäinen silmukka neulomatta ja neulo ne 6 silmukkaa. Neulo 2 puikolta 6 silmukkaa ja nosta 3 puikolle ylimääräiset silmukat. Nyt 1 puikolla pitäisi olla 12 silmukkaa ja 3 ja 4 puikolla 18 silmukkaa. Neulo 24krs (12kertaa edestakaisin) ja jaa silmukat kahdelle puikolle, 6 siilmukkaa per puikko Poimi sitten 12 reunasilmukkaa ja siirrä 3puikolta 6 ylimääräistä silmukkaa kantalappu puikolle niin että päälle jääville puikoille jää 12 silmukkaa ja kantalappu puikoilla on 24 silmukkaa. Neulo ensimmäinen kerros ( kantalappupuikot 24 silmukkaa!) takareunasta. Aloita sitten kavennukset joka kerroksella. Ensimmäisellä puikolla 2 viimeistä

kaaripitsi sukat ohjeen kera

Kaaripitsi on ollut jo kauan omalla to do listalla ja muutama ilta sitten sainkin nämä puikoille. Kiva, nopea ja nätti malli ja itsellä langaksi valikoitui mahdollisimman neutraali seiskaveikka. Omaan jalkaan pikkuisen isot, joten lahjalaatikkoon menevät odotteöemaan oikeita jalkoja.  Lanka: 7veljestä väri nro 060 Puikot: 3mm Langankulutus: 108g Koko 40 Kaaripitsin ohje: Ohje on jaollinen 9 silmukalla, loin puikoille 18, 9, 18, 9 silmukkaa ja yhdistin pyöröksi. Varo ettei työ kierry. 1krs. 2nurin, lk, 5oikein, 2oikein yhteen 2krs. 2nurin, 1oik, lk, 4oik, 2oikein yhteen 3krs. 2nurin, 2oik, lk, 3oik, 2oikein yhteen 4krs. 2nurin, 3oik, lk, 2oik, 2oikein yhteenn 5krs. 2nurin, 4oikein, lk, 1oik, 2oikein yhteen Toista näitä kerroksia halutun varren verran. Omissa sulissa on 9mallikertaa. Ole tarkkana 1puikoin kierroksen alun kanssa, 1puikko vaihtaa työn efetessä paikkaa!