Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2015.

Tiskiliinoja, Tiskiliinoja!

Ajeltiin noin viikko sitten Kemistä Simoon, ja matkan varrellahan on iki-ihana Kippovalimo Böök! Dain ukon suostuteltua sinne pysähtymään ja onneksi pysähdyttiin, sillä hyppysiin tarttui ihanaakin ihanampi uusi lankatuttavuus. Dropsin Belle.

Tiskiliinat on ollut tänä jouluna toivottu lahja perheeni keskuudessa, joten näitä löytyy tänä jouluna sukkien sijasta paketeista.




Yksi liina syntyy tunnissa, joten kauaa ei nokkakaan näissä tuhise. Vielä olisi myös muutama päivä aikaa värkkäillä ennen myyjäisiä, nämä lähtevät siis sinne!

Värikkäät kerrosrovinousu lapaset

Tilasin kokeiluun Ice yarnilta lankoja ja ensimmäisistä kokeiluista syntyi lapaset. Ice yarnin lankavalikoima on laaja, mutta pakkauskoot järkyttävän isoja. Tätä värikästä lankaa oli paketissa 8 50g kerää, joten ei ainakaan heti lopu. Lankana oli ihan mukavaa neulottavaa, ihanan piristävän väristä ja riittoisaa. Tästä pitää vielä sukatkin tehdä, mutta taitaa koostumuksensa takia kaipailla hiukan seiskaveikkaa tai Jannea kaveriksi.




Lapasten kuvaaminen yksin on aika haastavaa, joten en edes sen kummemmin lähtenyt yrittämään.
Nämä lapaset on ollut puikoilla jo useamman viikon, mutta päätin, että nyt on pakko saada tikutettua keskeneräisiä töitä pois puikoilta, koska olisi ainakin kahdet aloittamattomat tilaustyöt ja viidet tilaustyöt kesken! Ja muutamat joululahja sukatkin pitäisi tikutella vielä ennen joulua! Sohvasta tai ylipäätänsä olohuoneesta en edes viitsi kuvaa ottaa, niin  kauhea lankakaaos on vallannut olohuoneen! Onneksi tällä viikolla ei töitä ole kuin tiistaina enään, ja VIID…

Marraskuun sny paketti saapui

Johan on mennyt aika nopeaa ja kuukausi on taas puolessa. Tänään hain sny parini paketin postista, ja sieltä paljastuikin kaikkea ihanaa.


Paketista paljastuikin 3kerää villalankaa ihanan turkoosina, servettäjä, lakuja(kaikki pikkupussit ei ole kuvassa,haribon pikkupusseja oli 8!), ihana huovutettu kaulakoru, pikku saippua ja rasvaa. Ja olihan paketissa myös roosanauha sukkalehtinen.

Kiitos ihanasta paketista!

Tänään on myös hiukan askarreltu ja mietitty niitä myyjäisiä. Varasin sitten pöydän ja omat tiskiliinat saivat tämmöisen etiketin


Tein myös saippuoita ja sain anopinkin houkuteltua mukaan.

Nyt kutsuu sohvannurkka ja snyyltä saadut karkit!

virkatut tiskirätit

Puikoilla on kesken miljoona sukkaa ja muuta käsityötä, mutta yleensä töitten jälkeen tekee mieli virkkailla jotain pientä. Nyt on kyytiä saanut bambulanka varastot. Näitä syntyy soppelisti yksi illassa jos vain jaksaa hetken istua ja värkkäillä.
Joulumyyjäisiinkin sitten varasin sen pöydän tänään ja muutama jouluinenkin riepu on varmaan vielä virkkailtava. Suunnitelmissa on myös näihin etiketit, mutta muutama askartelu juttu on vielä kaupasta haettava.




Lanka: blend bamboo
Koukku: 2,5mm ja osassa 3mm
Langankulutus: 8 rätissä yhteensä 178g

Näihin on saanut myös upotettua mukavasti ne pienimmätkin bambun jämät. Ja aina kun yksi kerä onkin loppunut, niin ottanut vain seuraavan värin kehiin!


Myyjäis mietintää

Joulu sen kun lähestyy ja pukin pikku apulaisen on aika tarttua koukkuihin ja puikkoihin. Joululahjat rupeaa pikkuhiljaa muutenkin olemaan valmiina, mutta vielä on tehtävää. Sain myös pyynnön, että menisin Tornioon joulu myyjäisiin myymään käsitöitä. Pitää kysästä anoppi avuksi kahvipakettikassien ja miesten sukkien kanssa.
Miljoona työtä on kesken puikoilla ja joka ilta on edes pikkuisen näyttää myös virkkuukoukkua, tiskirättejä on nyt syntynyt jokunen, myös muutama vetskaripussukkakin syntynyt.




Afrikankukka riepu oli testi. Olen tehnyt tämän jo useampi viikko sitten ja koska ei ollut oikein priimaa, niin jäi omaan käyttöön. Mallia pitää vielä pikkuisen jalostaa, niin näitäkin tulee tehtyä.


Rupesin myös miettimään, että jos joulumyyjäisiin teen noita rättejä myyntiin, niin värimaailmaa, mitä ihmiset haluaa ostaa? Pitäisikö olla ihan punaista, valkoista, mustaa ja harmaata vai meneekö joulun alla myös värikkäät liinat kaupaksi? Paljon viitsii laittaa myös hintaa että minkä ihmiset mak…

syksyiset valepalmikkosukat

Sain sny pariltani 2kerää syksyisen väristä lankaa lokakuun paketissa ja eikun sukkia siitä tikuttelemaan. Päättelemättäkin sukat kerkesivät olla muutaman päivän, mutta halusin kuvata sukat ulkona, vielä kun maassa täällä pohjoisessakaan ole lunta.




Lanka: gjestal janne (436)
Puikot: 3mm
Langankulutus: 108g
Koko: 38

Mallina simppeli valepalmikko, joka on vain sukan pituudeltaan molempien sukkien ulkoreunassa. Resorissa ja kantapäässä 3oikein 2 nurin resoria.

Jannea on myös ihana kutoa. Lanka on pehmeää ja neulepinnasta tulee kaunis. Värikarttakin on myös laaja. Jannen ainuisiin miinuksiin kuuluu se, ettei yksi kerä riitä naisten sukkaan. Onneksi itselläni olikin täysin samaa lankaa 2kerää jemmassa, saan tehtyä vaikka lapaset näihin kaveriksi!